facebook

Koulu-, yliopisto- valmistumislahjat

(934)

Koulusta valmistuminen ei ole pikkujuttu, palkitse siis vuosien uurastus ja osta valmistuvalle lahjaksi jotain täysin uniikkia ja ainutlaatuista.

Elämyslahja on täydellinen lahja koulusta valmistuvalle. Uusien kokemusten äärellä mieli pääsee irtautumaan koulun rasituksesta ja se palkitsee tavalla, joka jää muistoihin pitkäksi aikaa, ehkäpä jopa ainiaaksi.

Ainutkertaisia elämyksiä voit tarjota valmistujaislahjana esimerkiksi extremelajien muodossa. Ralliajokokemus, laskuvarjohyppy tai köysilaskeutuminen korkeasta tornista vie lahjansaajan adrenaliinitasot korkeuksiin. Vesielämyksiä ja vauhtia tarjoavat puolestaan koskiseikkailut, vesijettikruisailu ja e-Foil. Veden äärellä voi nautiskella rauhallisemminkin esimerkiksi saunalautan tai risteilyaluksen kyydissä.

Pieni rentoutus on vastavalmistuneelle varmasti myös paikallaan. Erilaiset kehohoidot ja -terapiat, hieronta ja saunaelämykset rauhoittavat ihanasti sekä kehon että mielen. Rentoutua voi myös joogassa, alpakkaretkellä tai kylpylässä. Kuumailmapalloajelu vie puolestaan satumaiselle matkalle, jossa mieli päästää taatusti irti kaikista arjen kiireistä ja paineista.

Elämyskurssit kuten kädentaito-, tanssi- tai pokerikurssi ovat sitä vastoin inspiroivia ja energisoivia, ja tarjoavat jotain uutta, mitä ei koulunpenkillä pääse oppimaan. Vaihtoehtoja valmistujaislahjaksi riittää satoja, sinä valitset, millä erityisellä elämyksellä haluat yllättää.

 

Näytä lisää

Suodata

  • Kategoria
  • Kylpylä ja kauneus (391)
  • Koulutukset ja kurssit (136)
  • Gourmet-viihde OR Gourmet-aktiviteetit OR Gourmet (49)
  • Ammunta-aktiviteetit (31)
  • Opastetut kierrokset ja teatteri (75)
  • Vesiaktiviteetit (163)
  • Valokuvaukset (7)
  • Autoviihde (34)
  • Lennot (31)
  • Majoitus ja vapaa-aika (61)
  • Toiminta ja extreme (454)
  • Lahjasekit (8)
  • Hintaluokka
  • 5 € - 20 € (27)
  • 20 € - 50 € (139)
  • 50 € - 100 € (331)
  • 100 € - 200 € (318)
  • 200 € - 400 € (217)
  • yli 400 € (181)
  • Kaupunki
  • Helsinki (290)
  • Espoo (103)
  • Turku (83)
  • Vantaa (61)
  • Tampere (46)
  • Koko Suomi (44)
  • Jyväskylä (28)
  • Rovaniemi (27)
  • Lahti (20)
  • Oulu (19)
  • Lappeenranta (15)
  • Laukaa (15)
  • Nurmijärvi (14)
  • Ruka-Kuusamo (14)
  • Imatra (9)
  • Järvenpää (8)
  • Kerava (8)
  • Pyhtää (8)
  • Sysmä (8)
  • Hyvinkää (8)
  • Porvoo (7)
  • Savonlinna (7)
  • Joensuu (7)
  • Turun Saaristo (7)
  • Ähtäri (6)
  • Kouvola (6)
  • Maarianhamina (5)
  • Lohja (5)
  • Mäntsälä (5)
  • Kotka (4)
  • Korppoo (4)
  • Muonio (4)
  • Kuopio (4)
  • Kaipola (4)
  • Lammi (3)
  • Tuusula (3)
  • Utti (3)
  • Kuusamo (3)
  • Vaasa (3)
  • Parainen (3)
  • Vihti (3)
  • Rauma (3)
  • Pori (3)
  • Ylöjärvi (3)
  • Kaarina (3)
  • Selki (3)
  • Hämeenlinna (3)
  • Pornainen (2)
  • Vuokatti (2)
  • Fiskars (2)
  • Saarijärvi (2)
  • Vierumäki (2)
  • Kokkola (2)
  • Muurame (2)
  • Lempäälä (1)
  • Ypäjä (1)
  • Kirkkonummi (1)
  • Kuhmo (1)
  • Kämmenniemi (1)
  • Pajulahti (1)
  • Alajärvi (1)
  • Nokia (1)
  • Levi (1)
  • Jämsä (1)
  • Ikaalinen (1)
  • Kajaani (1)
  • Salo (1)
  • Himos (1)
  • Seinäjoki (1)
  • Mikkeli (1)
  • Nukari (1)
  • Tankavaara (1)
  • Puumala (1)
  • Hanko (1)
  • Lennot Hyvinkäältä tai Nurmijärvellä (1)
  • Ylämaa (1)
  • Marttila (1)
  • Lieksa (1)
  • Jämijärven Kontinkylä. (1)
  • Sipoo (1)
  • Loppi (1)
  • Alue
  • Uusimaa (492)
  • Varsinais-Suomi (146)
  • Lappi (83)
  • Pirkanmaa (76)
  • keski-Suomi (75)
  • Päijät-Häme (62)
  • Etelä-Karjala (56)
  • Kymenlaakso (46)
  • Pohjois-Pohjanmaa (45)
  • Etelä-Savo (43)
  • Satakunta (39)
  • Pohjois-Karjala (39)
  • Etelä-Pohjanmaa (38)
  • Kanta-Häme (38)
  • Ahvenanmaa (36)
  • Kainuu (34)
  • Pohjois-Savo (33)
  • Pohjanmaa (32)
  • Keski-Pohjanmaa (32)
  • none (1)
  • Henkilömäärä
  • 1 (785)
  • 2 (338)
  • 3 (250)
  • 4+ (286)
  • Tyyppi
  • Päällä (54)
  • Laadukas (41)
  • Uusi (42)
  • Alennus (89)
  • Toimittajat
  • Angkor Day Spa Oy (25)
  • Wild About Lapland (22)
  • Sabai Wellness Spa (21)
  • Vauhtifarmi (16)
  • Beauty Glow Dilvin (16)
  • Ruka Adventures (16)
  • Zaza Studio (15)
  • Unelma Spa (15)
  • Kauneushoitola Capris (13)
  • Maya Beauty Oy (13)
  • KokemusKauppa.com (13)
  • Yoga Studio Tada - Vantaa / Myyrmäki (13)
  • SaraFinn-PMU OY (12)
  • High Care Hyvinvointi (12)
  • Beauty Wave (11)
  • Laive Oy / Laive Studio (11)
  • Anandamaya Yoga & Wellness Studio (10)
  • Viinos beauty salon (10)
  • Kotteria (10)
  • Varjolan Tila (10)
  • Lysa Beauty Salon (10)
  • Airiin Kauneushoitola OY (10)
  • Tuplakasi Action OY (9)
  • Tmi Merja Kauppinen (9)
  • Felicita (9)
  • Lettuce Date (9)
  • Studio 29 (9)
  • Lainatynnyri.fi (9)
  • Valkoinen oksa spa (8)
  • Eurowear (8)
  • Jettivuokraus (8)
  • Inner Nature (8)
  • Kokemuslento Oy (8)
  • Lolanthe Beauty Clinic Oy (8)
  • Style WorkShop (8)
  • Omega Center (7)
  • Helsinki Boats (7)
  • Funmotion (6)
  • Suomen Ilmailumuseo (6)
  • Activity Maker (6)
  • My Fortune (6)
  • Floats OY (6)
  • Wave riders (6)
  • Redrib Experience (6)
  • Rautaranta (6)
  • Luontaishoitola Reina Lehtola (6)
  • LEHTOPEAT OY (6)
  • Studio Shangri-La (6)
  • Nature Escape (6)
  • Monary Clinic (6)
  • Meriton Old Town Garden Hotel (5)
  • Mailine Oy (5)
  • Stella Soomlais Nahkapaja (5)
  • EmilArt Tmi (5)
  • Silver River Seikkailukeskus (5)
  • Skin Atelier Helsinki Oy (5)
  • Sapphire Lashes (5)
  • OCR factory (5)
  • Teletorni restoran (5)
  • La Lux Luxury Yacht Charters (5)
  • Johannas Fit (5)
  • Teivon ravikoulu (5)
  • Åland Tours (4)
  • Varustamo J.L. Runeberg (4)
  • LakeLand GTE (4)
  • Arctic Skylight Lodge (4)
  • Naawa - Nature Awakening (4)
  • Rocca al Mare (4)
  • Laukaan Suolahoitola (4)
  • Lucky Fish (4)
  • SOUL ELEMENTS Tmi (4)
  • ROYAL EVENTS (4)
  • Jalkaterapia Sari Lindholm (4)
  • Kauneushuone Kiara (4)
  • Centigon Oy / Method Pisara, (4)
  • Burgers & Wine (4)
  • Tanssistudio Flama (4)
  • Lux to Heal Tmi (4)
  • Asa Spa Hotell (4)
  • Voovagoods OY (4)
  • Beauty Spa Iren Andersson International (4)
  • Hunajaholvi (4)
  • Hotell Tammsaare (4)
  • Kauneushoitola Fresh Beauty (4)
  • Vaisor Oy (4)
  • My Himo (4)
  • Erä Eerika (4)
  • Saunalautta.fi (3)
  • Lasi & Koru Studio (3)
  • Yogaia (3)
  • Saimaan Palju ja Lautta Oy (3)
  • Jälkipoltto Oy (3)
  • Studio Marilyn (3)
  • Bodymaja (3)
  • Arctic Divers Dive Center (3)
  • Mashiro resturant (3)
  • Osteopaatti Aleksi Tuhkanen (3)
  • 1st Time Racing (3)
  • Helsingin Retkiluistelu (3)
  • Lapin Hullu (3)
  • Loihakka (3)
  • Villa Wolax (3)
  • Sipoonjoen perinnesauna (3)
  • Hautalan musiikkihuone (3)
  • Huvilalautta (3)
  • Keski-Suomen Tanssin Keskus (3)
  • Tondi Lasketiir (3)
  • Kotitalli Hersir (3)
  • Mustamäe Elamusspa & Spa21+ (3)
  • Aerosport (3)
  • Green Cap Tours OY (3)
  • Seikkailuviikari (3)
  • Par Mare (3)
  • Electric Wheel Company Oy (3)
  • Jesse Ilmari Photography (3)
  • bianco blu (2)
  • Scheeli Restoran (2)
  • Helsinki Tennis (2)
  • Tammikon Tupa (2)
  • Elämyksen taika (2)
  • Country Safari Lammi (2)
  • Vihula Mõis (2)
  • Taiga Bear Kuusamo Oy (2)
  • Terapia Nyt (2)
  • Pokerikuume (2)
  • Vuokatin Lasi-Iglut Oy (2)
  • Skydive Finland (2)
  • Eesti Langevarjuklubi (2)
  • Hotell Pesa (2)
  • Katztudio Oy (2)
  • MyDNAPedia (2)
  • Levels Gym & Spa (2)
  • Purjelaiva Ingrid (2)
  • Johan SPA Hotell (2)
  • Fighter Jarkko Jussila (2)
  • Puuhapuisto Veijari (2)
  • Mudhouse (2)
  • Betula Sport (2)
  • MIL-Safarit (2)
  • Jau Jau Icelandic Horses Oy (2)
  • Porsche Ring (2)
  • Helsingin Suolahuone (2)
  • Leikkimieli (Huutotalkoot) (2)
  • Salpausselän kalaretket (2)
  • Erikoiskomennus (2)
  • Happy Beavers (2)
  • Vartiovene 55 (2)
  • Valmennuskulma OY (2)
  • Airsport (2)
  • Reissujuna (2)
  • Kellumo (2)
  • Turku Curling (2)
  • Lomakeskus Revontuli Oy (2)
  • Bastardo Trattoria (2)
  • Helsinki Tuk Tours (2)
  • Pium Capoeira Association ry (2)
  • Metsätuokio (2)
  • Pysy tiellä -ajotapahtumat (2)
  • Pilvilinna Production (2)
  • Floatti Oy (2)
  • Airisto vesijettivuokraus (2)
  • JH- Varaapalju Oy (2)
  • Kauneus ja hyvinvointikeskus Kahdeksas Aisti (2)
  • Taikuri Kristian Backman (2)
  • SeikkailuSveitsi (2)
  • Oulujokilaakson Golf (2)
  • Humiseva Harju (2)
  • Reaktion Games (2)
  • Fotostuudio Akriibia (2)
  • Addis Ethiopian Restaurant (2)
  • Tammiston Tila Ky (1)
  • Palmun Ratsutalli (1)
  • Wanda´s Lounge (1)
  • Erämys - Keisarin Kosket (1)
  • Muistola (1)
  • LaSpa (1)
  • Vatado ry (1)
  • Saaremaa Veski restoran (1)
  • Hotelli Kalevala (1)
  • Ring keskus SPA & SPORT (1)
  • Marja K/Sunrise Group Oy (1)
  • Perälä Rally Team (1)
  • Bliss Adventure (1)
  • EDEL City (1)
  • Seikkailupuisto Atreenalin Saimaa (1)
  • Mintzun Issikkatalli (1)
  • Clamos (1)
  • Extremekauppa (KPS Promotion) (1)
  • Arin Retki- ja Seikkailupalvelu (1)
  • Pikerpointer (1)
  • Hotelli- ja ravintolamuseo (1)
  • Huvimestari (1)
  • RealityGame (1)
  • Healing Drum tmi Ari Kuivalainen (1)
  • Polttarikaraoke.fi (1)
  • Suomen Ultrapilotit (1)
  • Tankavaaran Kultakylä (1)
  • Water-SkiZoo (1)
  • Himos Racing (1)
  • Saka Mõis OÜ (1)
  • Open Sky OÜ (1)
  • Langevarjuklubi Dropzone Eesti (1)
  • Jääaja keskus (1)
  • Skydive Daugavpils (1)
  • Hr Surma Seikluspark (1)
  • Villa Ammende Restoran & Hotell (1)
  • Guesthouse "U Staszla" (1)
  • Rummu Seikluskeskus (1)
  • Vyöhyketerapia Sini Laukkanen (1)
  • Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn (1)
  • Hotell Tartu (1)
  • 7ÜRTI (1)
  • Jätkän savusauna (1)
  • Extreme Team Tampere (1)
  • Helsinki Salsa Academy (1)
  • Moocy (1)
  • SatuAasin talli (1)
  • Baltic Bees (1)
  • Varjoliitoelämykset (1)
  • Taikuri Risto Leppänen (1)
  • Loimijoki Golf (1)
  • Merirosvot Juhlapalvelu Oy (1)
  • Karhu-Kuusamo Oy (1)
  • Restoran Stenhus (1)
  • Oy RAL Finland Ab / Storbåt Tacksamheten (1)
  • GMP Clubhotel Pühajärve restoran (1)
  • Metsänautti Oy (1)
  • Pühajärve Spa ja Puhkekeskus (1)
  • Pickleball Center (1)
  • JetsGo Vesijettivuokraus (1)
  • Ylamaa Mystique (1)
  • Katriinan Kasvisravintola (1)
  • Karaz restaurant (1)
  • Flying Cinema Tour of Helsinki (1)
  • Livonia matkad (1)
  • Hair & beauty Ilona (1)
  • Dropzone Estonia (1)
  • Son of a Punch (1)
  • Fishing Patrol (1)
  • Veiled Tracks (1)
  • Villa Falco (1)
  • Starhill Stable (1)
  • M/S Saunaship Helsinki (1)
  • Kernu Mõis (1)
  • Maa
  • Suomi (857)
  • Viro (74)
  • Latvia (2)
  • Puola (1)
  • Laajenna suodattimet
  • Valitse kaupunki, Latvia
  • Daugavpils (1)
  • Tukums (1)
  • Valitse kaupunki, Viro
  • Tallinna (38)
  • Rapla (9)
  • Pärnu (9)
  • Kuressaare (7)
  • Rummu (3)
  • Vihula (2)
  • Otepää (2)
  • Tartto (2)
  • Põlva (2)
  • Viljandi (2)
  • Kohatu (1)
  • Laulasmaa (1)
  • Saue (1)
  • none (1)
  • Kohtla (1)
  • Valitse kaupunki, Puola
  • Banska Wyzna (1)

Mitä lahjaksi koulunsa päättäneelle nuorelle? Onnittele uutta ylioppilasta, ammattiin valmistunutta tai korkeakoulututkinnon suorittunutta antamalla valmistujaislahja, joka jää varmasti mieleen!

Valmistujaiset ovat suuri juhla ja niissä juhlitaan uutta elämänvaihetta, vaihetta jossa uudet tuulet ovat puhaltamassa. Luvassa on paljon uusia kokemuksia ja elämyksiä, jokaisesta hetkestä tulee nauttia. Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa tulevaa, kuin tarjota valmistuneelle kokemus.

Entistä useampi nuori karttaa tavaroita ja suosii elämyslahjoja, lahjakortteja tai rahalahjaa. Anna valmistujaislahjaksi jotain mitä vastavalmistunu ei muuten ehkä itse raaskisi itselleen hankkia. Voit tarjota valmistuneelle lahjaksi hemmottelua, nauttimista ja rentoutumista. Esimerkiksi hierontalahjakortin, kasvohoidon tai muuhun nauttimiseen. Usein unohdamme antaa aikaa itsellemme, rentoutua, ja antaa tahdin tasaantua.

Erotu lahjojen merestä! Mikä olisikaan sen henkilökohtaisempaa kuin jokin uusi kokemus. Parhaat lahjat syntyvät yhteisestä hetkistä ja kokemuksista. Sinun on vain valittava millaisen kokemuksen haluat antaa lahjaksi. Valikoimastamme löytyy lukuisia vaihtoehtoja, joita voi nauttia niin yhdessä kuin porukassa.

Olemme halunneet tehdä valinnan sinulle hieman helpommaksi kokoamalla yhteen kategoriaan erilaisia lahjaideoita, jotka sopivat vastavalmistuneelle. Suosittuja elämyksiä ovat niin lentosimulaattori, kuumailmapallolento, tandemlaskuvarjohyppy, vartalohoito sekä melontaretki.

Yllätä vastavalmistunut vaivattomasti lahjakortilla. Lahjakortin voimassaoloaika:  Lahja on voimassaa12 kuukautta, ja sisältää 365 päivän vaihtotakuun! Lisäksi lahja sisältää 15 päivän rahat takaisiin -takuun. Lahjakortin toimitus tapahtuu vaivattomasti sähköpostitse tai vaihtoehtoisesti yleellisemmäksi toimitustavaksi voit valita lahjakortin valkoisessa kuoressa – noudettavissa toimistolta tai kun tilaat kuriirien kautta.