Muistopuu on kotiin toimitettava puuntaimi, jonka vastaanottaja istuttaa tärkeän hetken tai saavutuksen kunniaksi. Muistopuu sopii vaikkapa kaste-, rippi-, hää- tai syntymäpäivälahjaksi.
Muistopuu on luonnonläheinen, pysyvä ja merkityksellinen lahjaidea. Toisin kuin monet lahjat, puu kasvaa vuosien ja vuosikymmenten ajan. Puu tulee muistuttamaan näistä ihanista muistoista aina läsnäolollaan.
Monet istuttavat Muistopuun esimerkiksi omalle pihalle, mökille tai muualle maanomistajan luvalla.
Muistopuut toimitetaan istutuskauden aikana. Jos tilaus tehdään istutuskauden ulkopuolella, toimitus tapahtuu seuraavana keväänä, kun maa on sulanut ja istutus on mahdollista.
- Digitaalinen lahjakortti oikeuttaa:;
- Muistopuun, toimituksen kotiovelle, istutusohjeet sekä kuorikatetta;
- Muistopuuksi voi valita koivun, männyn tai kuusen;
- Digitaalinen lahjakortti toimitetaan vastaanottajalle sähköpostitse.
Tärkeää:
Istutusta varten kannattaa olla lapio. Kaikki muu tarvittava tulee Muistopuu paketin mukana.