Uudet tilaajat saavat 5 % lisäalennuksen
Viikonloppuretriititovat nimensä mukaisesti tarkoitettu suoritettavaksi viikonlopun aikana: retriitti alkaa perjantai-iltapäivällä ja päättyy sunnuntai-iltapäivällä. Retriittien ohjelma on strukturoitu ja suunniteltu täysin valmiiksi, joten osallistujat voivat vain keskittyä harjoitusten toteuttamiseen ohjeiden mukaisesti.
Retriitti on suunniteltu ryhmämuotoiseksi, eli sen voi toteuttaa esimerkiksi kaveriporukalla tai perheen kesken. Vaikka retriittiin on mahdollista osallistua etänä mistä tahansa, suosittelemme lämmöllä, että viikonloppuretriitit toteutettaisiin kodin ulkopuolella, esimerkiksi mökillä tai lomamatkalla.
Viikonloppuretriitit sisältävät jooga-, meditaatio- sekä voimavara- ja ratkaisukeskeisistä harjoituksia sekä ravintoterapeutin laatiman ruokaohjelman resepteineen.
Itsetunto -viikonloppuretriitin harjoitusten avulla opit muun muassa tunnistamaan vahvuuksiasi ja saat erilaisia työkaluja itsetuntosi kehittämiseen.
Tärkeää:
Retriitti on saatavilla vain suomeksi. Retriitti suoritetaan täysin etänä verkossa. Perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään. Ei määriteltyä osallistujamäärää. Viikonloppuretriitit ovat suunniteltu ryhmille,esimerkiksi ystäväporukoille, mutta niihin voi osallistua myös yksin. Retriittiin voi osallistua ympäri vuoden. Jos olet raskaana tai sinulla on jokin terveyteesi vaikuttava vamma tai sairaus,suosittelemme kuitenkin konsultoimaan lääkäriä ennen retriittiin osallistumista, jottasinun on turvallista osallistua retriitin sisältämiin joogaharjoituksiin.
This product is no longer in stock
Availability date:
E-lahjakortti hetkessä
Toimitus 3-6 arkipäivässä
MobilePay, Nordea, Danske Bank, S-Pankki, Säästopankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken, Ålandsbanken, jne.
Visa, Mastercard, Maestro, American Express
Teet suoran pankkisiirron annettujen tietojen (pankkitilin numero, maksun määrä ja tarkoitus) mukaisesti.