Uudet tilaajat saavat 5 % lisäalennuksen
Kaunis meikki ehostaa kasvojesi parhaita puolia, sekä häivyttää ihon pieniä virheitä tai epävarmuuden lähteitä. Jokaiset kasvot ovat erilaiset, mikä tuo haasteen meikkauksen opetteluun – se mikä sopii yhdelle, voi näyttää toisen iholla aivan väärältä. Aikakauslehtien vinkit ja YouTube-videot voivat siis olla hyvä alku harjoittelulle, mutta ongelmaksi voi muodostua oman ihon ja luuston tuntemus. Jos et ole varma onko ihosi kuiva, rasvoittuva vai jopa molempia, saatat vahingossa seurata vääriä ohjeita ja saada näin ollen myös heikompia tuloksia meikatessasi. Myös esimerkiksi kasvojen, silmien ja luomien muoto on hyvä ottaa huomioon täydellistä meikkiä tehdessä. Yhdelle luomelle tietty meikki voi olla avartava ja kaunis, kun taas sama look voi näyttää toisella raskaalta ja väsyneeltä.
Kokemuskauppa.comin valikoimasta löytyy ratkaisu monenmoisiin meikkipulmiin – meikkauskurssi! Ammattilainen osaa kertoa parhaat ratkaisut kullekin kasvojen muodolle ja ihotyypille. Meikkauskurssilla oppii kaiken aivan perusteista, eli välineistä ja työjärjestyksestä lähtien. Opit esimerkiksi, mitkä välineet sopivat parhaiten sellaiseen meikkiin, joka ehostaa kauneimmin juuri sinun kasvojasi, sekä esimerkiksi kannattaako pohjameikki tehdä ennen silmien ehostusta, vai toisinpäin. Ammattilainen näyttää kädestä pitäen kuinka käyttää välineitä oikealla tekniikalla, ja minne sijoittaa tuotteet kasvoilla. Valitsette myös omalle ihon, hiusten ja silmien värille sopivimmat värisävyt, jotka tuovat esille piirteitäsi kauniisti. Opi kuinka tehdä aikuisen naisen meikki, juhlameikki ja täydellinen arkimeikki – kaikki Kokemuskauppa.comin tarjoamilla meikkikursseilla.
Anna meikkauskurssi lahjaksi merkkipäivää odottavalle tai meikkauksesta kiinnostuneelle juhlapäivän sankarille. Esimerkiksi ennen ylioppilasjuhlia meikkikurssi on täydellinen lahja. Kokemuskauppa.comin valikoimassa on myös ihana luonnonkosmetiikkakurssi, joka sopii täydellisesti maanläheisemmästä kauneudesta kiinnostuneelle. Luonnonkosmetiikkakursilla opetellaan hoitamaan ja raikastamaan luonnon tarjoamin keinoin. Kurssilla valmistetaan erilaisia kauneushoitoja, kuten kasvohoitoja, omin käsin. Kurssi sopii hyvin esimerkiksi työkavereille tai rentoutumiskeinoksi ystäväporukalle. Raaka-aineet löytyvät läheltä, jopa omasta keittiöstä!